Siimamerkinnät antavat tietoa siimasta halutun välineyhdistelmän kasaamiseksi. Merkintää pitää osata lukea, perusteet oppii helposti. Ensimmäiset kirjaimet kertovat siiman muotoryhmän eli siiman pituusprofiilin, keskellä oleva numero on siiman AFTM-painoluokka ja siimamerkinnän viimeinen kirjain kertoo siiman ominaispainosta. Näin siiman myyntikoteloon merkitty teksti: WF6F tarkoittaa AFTM-luokan # 6 painoista kelluvaa ampumasiimaa.

AFTM-luokka -siiman massaa ilmaiseva merkintä:

Perhosiimmat luokitellaan vuonna 1962 sovitun AFTM-järjestelmän mukaisesti. Luokittelu perustuu kärjestä päin mitattuna perhosiiman ensimmäisen 30 jalan eli 10 jaardin, siis 9,14 m massaan (painoon), johon ei kuitenkaan lueta mukaan siiman siiman ohutta tasapaksua kärkeä tip, joka yleensä on n.10-30 cm pitkä, mutta voi yhtä hyvin olla kaksikin jalkaa eli noin 60 cm pitkä tai jopa pitempi.

Perhosiiman heitto-ominaisuudet syntyvät sen etukartiosta, jolla hallitaan siiman kärjen massaa. On selvää, että sama-aineisen siiman ohut kohta on massaltaan pienempi kuin siiman paksumpi kohta, joten sama perhosiima painaa eri kohdista eri verran. Näin ollen perhosiimaa ei voi luokitella aivan tarkasti millään massa/pituusmittayksiköllä, oli se sitten graania/jalka tai jaardi taikka grammaa/metri.

Pituusprofiililtaan erilaisten siimojen heittovastus on erilainen.

Vapaa taivuttaa siiman kokonaisvastus, johon siiman massan lisäksi vaikuttaa suuresti myös siiman muoto (siiman paksuus ja etukartion pituus) ja siitä johtuva siiman dynaaminen vastus, jota ei voida huomioida siiman staattiseen massaan perustuvalla luokituksella, jollainen AFTM-luokituskin on.

Pitkäkartioisen siiman heittovastus on pienempi, kuin vastaavan lyhytkartioisen, josta syystä sen massan on samaan vapaan oltava suurempi kuin lyhytkartioisen siiman. Näin ollen mikään siiman staattiseen massaan perustuva siimaluokitus ei voi olla yksiselitteinen. Käytännössä ero voi olla helposti 2 –jopa 3 luokkaa.

AFTM-luokittelussa siima punnitaan koko sen ensimmäiseltä 10 jaardilta, jolla pyritään pienentämään tätä siiman muodosta syntyvää virhettä. - Kohta jo 50 vuotta täyttävä AFTM-luokitusjärjestelmä ei enää vastaa aivan kaikkia nykyajan tarpeita. Perhosiimat ovat kehittyneet valtavasti siitä kun AFTM luotiin, jolloin perhosiimat olivat keskenään paljon lähempänä toisiaan kuin nykyään. Mitä pitempi on siiman etukartio, sitä vaikeampaa on sen luokittaminen

Sopivan välineyhdistelmän kasaamiseksi siimat on kuitenkin jotenkin luokiteltava ja AFTM-luokitus on se, joka on yleisesti käytössä. AFTM-luokat on määritelty graaneina; 1 grain -lyh. gr on 0,065 g  AFTM-siimaluokkia on 12, mutta sääntöön +50 gr/luokka perustaen siimoja voidaan luokitella suuremmiksikin.

Poikkeuksellisen siimaprofiilin kohdalla on parempi, että valmistaja luokittelee siiman sen mukaan, mihin se kuuluu kuin sokeasti noudattaa painotaulukkoa.

Perhovavan luokka, vavassa olevat merkinnät

Vavan luokittelee vavan valmistaja, joka  p ä ä t t ä ä, minkä AFTM-luokan siima ilmoitetaan vapaan parhaiten sopivaksi. Vapojen luokitus voi vaihdella eri valmistajien välillä niin, että vavassa ilmoitettu luokka ei aina tunnu pitävän paikkaansa. Suoranainen virhemerkintä voi löytyä kalliimmastakin vavasta; mutta myös koeheittäjät heittävät keskenään eri tavoin käyttäen eri heittotekniikoita ja huom: e r i l a i s i a (erityyppisiä) s i i m o j a.

Vielä 80-luvulla käytössä oli aivan toisen tyyppinen perhovapa kuin nykyään. Tyypillinen perhovapa oli pitkäiskuinen ja nykyisiin vapoihin nähden hyvin löysä. Käytössä oli yhä bambuvapoja, koska löysä lasikuituinen perhovapa ei oikein koskaan lyönyt heitto-ominaisuuksillaan splitcane-vapaa, joka siirtyi historian hyllylle lopullisesti vasta hiilikuituvavan hinnan pudottua inhimilliselle tasolle.

80-luvun toisella puoliskolla markkinoille tuli aivan uudenlainen, kokotoiminen,  mutta lyhytiskuinen ja kimmoisa, perhovapa. Ruotsalaisen Göran Anderson'in Sage GIII kahdenkädenvavat ja Amerikkalaisen Don Green'in Sage RPL yhden-kädenvavat muuttivat koko perhokalastavan maailman.

Vedestälähtevät alaheitot alkoivat valloittaa maailmaa, kun heittämisessä voitiin siirtyä pitkillä heittoliikkeillä siimannopeuden periaatteella tehdyistä heitosta paljon lyhyempi liikkeisisiin kiihdytysperiaatteella tehtyihin heittoihin.

Perhovapojen kehitys on seurannut hiilikuitujen kehitystä ja on ollut kiihtyvää. Sitä mukaa, kun hiilikuitujen reflektioaika on pienentynyt, vapojen oikaisunopeus on kasvanut. Nykyvavat ovat paljon kimmoisampia kuin mainitut 80-luvun Sage't kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kaksikätisellä 14 jalkaisella AFTM # 9-10 Sage GIII:lla heiteltiin 11 m pitkiä LCE10F-ampumapäitä, jotka painoivat 28 g.

Samasta luokkamerkinnästään huolimatta vastaavan painoinen kaksikätinen AFTM # 9-10 nykyvapa heittää 32-36 g:n siimoja. Tämä kertoo, paitsi vapojen kehittymisestä, myös perhovapamarkkinoiden tiukemmasta kilpailutilanteesta. Vanha luokitusjärjestelmä on jäänyt markkinoinnin jalkoihin, kun AFTM # 9-10 merkitty vapa onkin oikeasti AFTM # 10-11 tai 11-12 vapa.

Näin ollen on erittäin hyvä, kun valmistajat (mm. LOOP) merkitsevät vapaan sopivaksi suosittamansa siiman pään painon vavan runkoon.

Taulukosta on nähtävissä, kuinka paljon vapojen luokitusmerkinnät poikkeavat AFTM:stä. Tämä on tyypillistä kaikille nykyvapamerkeille eikä vain LOOP'ille. Vapamateriaalien huima kehitys, jolle on tyypillisintä materiaalin keveyteen yhdistyvä kimmoisuus, on tehnyt AFTM-luokituksesta vanhan. LOOP lanseerasi 2004 ensimmäisen erityisesti kahdenkäden vavoille tehdyn siimaluokituksen, jota markkinat eivät kuitenkaan ottaneet vastaan. Käytössä on edelleen AFTM:n muotoinen luokittelutapa, joka ei kuitenkaan ole vuosiin ollut AFTM:n mukainen.

Siiman muotoa ja ominaisuuksia ilmaisevat lyhenteet

Siimaa nimitetään sen pituusleikkauksen eli siimaprofiilin mukaan. Käyttöön on vakiintunut amerikkalaiset lyhenteet, puhutaan DT-siimasta ja WF-siimasta.  Lyhyt merkintätapa on kuitenkin hyvin ylimalkainen: uudempaa TT-merkintää lukuunottamatta se ei kerro mitään siiman etukartion front taper muodosta eikä sen pituudesta. Merkintä ei myöskään kerro, kuinka pitkä siiman heittopaino-osa eli sen runko body on.

Siimojen valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden lisäksi nämä siiman heitto-ominaisuuksiin suuresti vaikuttavat seikat vaihtelevat eri siimojen välillä niin suuresti, että mikään WF6F merkitty perhosiima ei ole samanlainen kuin toinen, toisen valmistajan tekemä, WF6F siima.

Jos siimat eivät ole samanlaisia, ne toimivat eri tavoin! Siimavalinnan vaikeus onkin siinä, etteivät edes samoin merkityt siimat ole samanlaisia!

Perhosiimojen nykyinen merkintätapa tuli käyttöön AFTM-luokituksen mukana lähes 50 vuotta siitten. Siimaprofiilien kehittyessä alkuperäiset lyhenteet DT, WF, L ja SH ovat saaneet ja saavat seurakseen yhä uusia lyhenteitä. Näin 60-luvulla syntynyt alkuperäisidea, jolla oli tarkoitus helpottaa siimavalintaa, on kadonnut. Siimaa ostaessa on tärkeätä tietää, mitä lyhenteillä alunperin tarkoitetaan, koska erityyppisiä siimoja heitetään eritavoin.

Sanon WF-siimaa ampumasiimaksi, koska se on tarkoitettu ammuttavaksi. Juoksusiimaksi tarkoitetusta runningline [engl.], shootingline [am.], skjutlina [ruots.] on meillä käytetty myös ampumasiima nimitystä. Nimitys on kuitenkin harhaanjohtava, kun kysymyksessä on juoksusiima, jota ei voi ampua ilman siihen tehtyä tai liitettyä heittopaino-osaa. Näin ollen on selvempää käyttää juoksusiimasta sanaa juoksusiima, oli sen nimi muilla kielillä mikä tahansa.

Erillinen ampumapää liitetään juoksusiimaan joko vaihdettavaksi tarkoitettuna silmukoilla tai kiinteällä liitoksella, jolloin siitä syntyy ampumapääsiima. Siima saa profiilin, jossa siiman toinen pää toimii heittopaino-osana toisen pään muodostuessa juoksusiimasta - aivan kuin WF-tyyppisessä weight forward siimassa. Näin ollen profiililtaan saman tyyppistä tehdasvalmista WF-siimaa on loogisinta nimittää ampumasiimaksi.

Perhosiimojen ominaispaino

Perhosiima voi olla kelluva tai uppoava, se voi olla ominaispainoltaan hyvin lähellä vettä niin, että se uppoaa erittäin hitaasti. Kelluva perhosiima voidaan tehdä kärjestään uppoavaksi jne, joten perhosiiman ominaispainolla voidaan vaikuttaa perhon uintiin ja siihen, miten syvällä perho ui. Toisin sanoen perhosiima antaa erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa kalastamiseen.

Ensimmäiseksi perhosiimaksi kannattaa kuitenkin aina valita kelluva siima, koska se on helpoin heittää ja kelluvalla siimalla voi kalastaa kaikenlaisilla perhoilla.

Kun ymmärrät perukkeen
merkityksen perhonheitossa,
perhokalastuksestasi tulee
paljon helpompaa.

Perhovavan suorituskyky paranee,
kun perhosiima mitoitetaan niin, että
se voidaan heittoliikkeissä pitää
vavan kärkirenkaan ulkopuolella.

Perhosiimaa jatketaan alus- eli
pohjasiimalla. Kaikki siimat eivät
sovi perhokelan pohjasiimaksi.
–Mitä laittaa ja kuinka paljon?

Perhosiimoissa on eroa eikä
ole ollenkaan sama, millä siimalla
heittää. Perhosiiman valintaan
kannattaa paneutua huolella.

Perhosiiman ja perukksen liitos
on kriittinen kohta heiton aikana.
Interlock'iin tiukattu silmukkaliitos
toimii; näin teet silmukan siimaan.